Viime kerralla kirjoitin huomion suuntaamisesta ja palauttamisesta osana tietoisuustaitoharjoituksia. Kirjoitin myös harjoituksien tavoitteettomuudesta. (Tavoitteettomuus liittyy siis harjoitukseen, ei elämiseen yleensä. Jos työtehtävänä on suunnitella, niin suunnitellaan, eikä hötkyillä muita asioita.) Tällä kertaa avaan tietoisuustaitojen muita osatekijöitä; tietoisuus, hyväksyntä, läsnäolo.
Tietoisuus tarkoittaa sitä, että harjoituksena aikana ikään kuin otamme askeleen taakse päin ja pyrimme tarkkailijan positioon. Jos harjoituksena on hengityksen seuraaminen, niin harjoituksen aikana pyrimme havainnoimaan hengitykseen liittyviä aistimuksia. Hengitys on automaattista (toki voimme siihen vaikuttaa), joten se on hyvä harjoituksen kohde. Hengitystä seuratessamme tarkkailemme sitä uteliaasti, kuinka se virtaa tällä kertaa, missä kehonosassa se tuntuu, mitä aistimuksia hengitykseen liittyy ja kuinka se liikuttaa kehoamme.
Tietoisuus tapahtuu ennen sanoja, käsitteitä tai tulkintoja. Harjoituksen aikana saatamme huomata huomion suuntautuvan muualle. Ääni-, haju-, tunto- ja makuaistimukset, kehotuntemukset, ajatukset, tunteet. Tietoisuus on tietoa siitä, mitä tietoisuuden kenttää ilmenee, ilman että tulkitsemme tai kategorisoimme sen. Tietoisuus on ilman käsitteitä. Alkuvaiheessa voi olla hyödyllistä nimetä minne huomio vaeltaa tai mitä tietoisuuteen pulpahtaa. Tämä auttaa ottamaan askeleen taakse päin, mutta myös nimeämisessä vältämme tulkintaa. Tietoisuuteen pulpahtanut asia palautetaan aistimukseksi tai mielen sisällöksi:
Alkuvaiheen jälkeen voimme harjoituksista jättää pois nimeämisen. Tällöin huomaamme, että tietoisuus on ennen sanoja, kategorioita, tulkintoja ja jopa ajatuksia.
Harjoitusta leimaa hyväksyntä ja vastaanottavaisuus. Harjoituksen aikana tietoisuuteen pulpahtavaa ajatusta, tunnetta tai aistimusta ei pyritä muuttamaan, vaan se otetaan vastaan sellaisenaan. Ajatusta, tunnetta tai aistimusta ei arvoteta hyväksi tai pahaksi. Se on vain ajatus, tunne tai aistimus. Harjoituksen aikana voimme toki todeta tunnesävyn (neutraali, positiivinen, negatiivinen), joka liittyy mieleen tupsahtaneeseen asiaan. Näin kasvaa kykymme ottaa vastaan mitä tahansa eteen tupsahtaakin. Koemme tunteita, saamme ajatuksia, tunnemme aistimuksia, mutta emme jää niihin kiinni tai emme niistä ärsyynny. Harjoituksen aikana antaudumme kokemukselle siten, kun se avautuu hetki hetkeltä.
Läsnä olemiseen liittyy kaksi asiaa. Oleminen ja tämä hetki. Harjoituksien aikana olemme läsnä tässä hetkessä, emme pohdi mennyttä tai tulevaisuutta. Ja jos tarkkoja ollaan, niin tämä hetki on ainoa oikea hetki. Mennyt on jo mennyt, ja ehken mielikuviemme vääristämä. Tulevaisuus on tulevaisuutta, joten sitä ei ole olemassa. Harjoitukset ovat olemista (ei-tekemistä). Olemme tässä hetkessä ja sen kanssa, mitä ikinä tietoisuuteen tupsahtaakin. Jos ja kun mieli vaeltaa muualle, niin lempeän jämäkästi palautamme huomion tähän hetkeen ja harjoituksen kohteeseen.
Edellä kuvattujen harjoituksien myötä voimme saada hieman enemmän tietoista ja harkittua toimintaa reaktiivisen toiminnan sijaan. Tulemme tietoiseksi, kun huomiomme vaeltaa ja osaamme palauttaa sen haluttuun kohteeseen. Osaamme keskittyä meneillään olevaan tehtävään, esimerkiksi projektin suunnitteluun. Tulemme tietoiseksi ajatuksista, tunteista, kehollisista aistimuksista ja tuntemuksista, jolloin voimme tehdä enemmän tietoisia päätöksiä, kuinka tilanteessa toimimme. Emme enää niin paljoa reagoi ajatuksiin, tunteisiin, aistimuksiin. Reaktiivisuuden tilalle harkittua toimintaa, enemmän puskuria tehdä viisaita päätöksiä.
Arttu
Ratkaisukeskeisyys 